On ehdottoman välttämätöntä, että sovellus kuvataan positiokohtaisina piireinä, jolloin yksittäiseen piiriin voidaan niin dokumentaatiossa kuin epävirallisemmassa keskustelussakin viitata yksiselitteisesti positiotunnuksella.

Jokainen I/O liittyy johonkin mittaus-, säätö- tai ohjauspiiriin. Jokaisella piirillä taasen tulee olla oma, yksilöllinen positiotunnus. Esimerkiksi lämpötilan säätöpiirin positiotunnus voisi olla TIC-220 (T = lämpötila, I = osoitus, C = säätö, 220 = piirin yksilöivä juokseva numero). Lämpötilamittauksen analogiatulo voisi olla TIC-220.I1 (I = tulo, 1 = piirin sisäinen, tulot yksilöivä juokseva numero) tai TE-220.1 (E = anturitoiminta), lämmitysvastuksen tehoa ohjaava analogialähtö TIC-220.O2 (O = lähtö) tai TT-220.1 (T = lähetintoiminta).

Analogialiitynnöistä pitäisi kertoa, minkä tyyppinen anturi ja lähetin on kyseessä ynnä skaalaus - esimerkiksi "virtausmittaus FI-202; virtaviesti 4..20 mA; skaala 0..4,0 l/s".

Binääripuolella olennaisia ovat samantyyppiset asiat: "Säiliön S-101 yläraja LSH-101; sulkeutuu, kun pinta < 95 %" tai "Kuljettimen C-309 pyörintävahti GS-309, induktiivinen pulssianturi, sulkeutuva kosketin, 1 pulssi/kierros, pyörintänopeus 0..20 rpm, luistoraja 18 rpm, pysähtymisraja 2 rpm."

Kaikki edellämainitut tiedot täytetään I/O-taulukkoon selkeästi luettavaan muotoon. Tavoitteena tässä on yksiselitteisyys, kuten kaikessa projektin määrittelyissä!

Väyläliitynnän signaalit

Mikäli kurssilla määrätty I/O-määrä on liian pieni, ja projektin määrittelyssä tarvitaan enemmän I/O-liityntöjä kuin kättämässämme S7-1200-logiikassa on, voidaan ylimääräiset signaalit olettaa luettavaksi ja kirjoitettavaksi ulkoiseen järjestelmään jonkun väylän, esimerkiksi Profinetin tai Modbusin, kautta. Nämä signaalit kirjataan omaan luetteloonsa alla olevan mallin mukaisesti.