Nukkuminen jäi edelliseltä yöltä kokonaan, kun tulin Oulusta yöjunalla istumapaikalla Tampereelle, jossa oli vaihto Turun junaan vähän ennen aamukuutta. Uudenkaupungin bussissa nukkuminen onnistui jo paremmin, mutta aikaa oli vain reilu tunti. Siristelevin silmin laitoin veneen lähtökuntoon ja pian heikko sade ja piristyvä tuulenvire huuhtoivat unet silmistä. Puolenpäivän tietämillä Penta jyrähti käyntiin ja puksuttelin neljän kaapelinmitan (0.4 nm [0.7 km]) päässä olevalle septintyhjennyspaikalle. Matkalla karttaplotteri pimeni eikä suostunut käynnistymään. Septin tyhjennyksen jälkeen asiaa selvitellessä löytyi vika; virtakaapelin toinen johdin oli nirhautunut puristusliittimen juuuresta poikki. Ohitin puristusliittimen ja juotin piuhat suoraan yhteen - onneksi pimennys tuli jo nyt eikä myöhemmin. Vaikka navigoin pääosin kartan avulla, on plotteri hyvä apu varsinkin yksin purjehtiessa. Varajärjestelmänä mukana on myös tabletti Navionicsin kartoilla varustettuna.
Matka jatkui 8,5 metrin väylää pitkin vastatuuleen, jolloin oli hyvä ajaa autopilotilla ja nostella samalla fenderit. Valmistelin isopurjeen ykkösreiviin ja samalla huomasin uuden pikku ongelman - isopurjeen alimmaisen latan kohdalla oleva ratsastaja oli irronnut purjeesta. Sakkelin ruuvi oli ilmeisesti löystynyt ja pudonnut. En alkanut etsiä uutta sakkelia, vaan kävin hakemassa pakista sopivan ruuvin ja kiinnitin sakkelin sillä. Purjeen nosto onnistui, käänsin seuraavasta reittipisteestä sivuvastaiseen, vedin keulapurjetta pikkuista vaille kaikki ulos ja niin sitä taas mentiin tuulivoimalla! Tuulta oli 3-4 m/s, jolla vauhtia syntyi viitisen solmua eli noin 9 km/h. Ison laitoin reiviin, koska tuuli yltyisi saarten suojista päästyä.
Suurimman osan matkasta tuuli tuli lähes suoraan takaa. Yksin purjehtiessa takatuuli on siinä mielessä hieman hankala, että virsikirjalla purjehdittaessa (isopurje yhdellä puolella, keulapurje toisella puolella; purjeet auki kuin virsikirja) olisi hyvä kiinnittää keulapurjeen jalustinkulma spinnupuomilla, jottei keulapurje veneen keinuessa ja tuulen hieman kääntyillessä menisi rullalle ja avautuisi taas pussille paukkuen, mutta puuskaisessa tuulessa ei oikein tee mieli rakennella mitään liian työläästi purettavaa viritelmää. Kaverin kanssa olisi eri juttu. Samoin isopurjen olisi mielellään kiinnittänyt pysymään omalla puolellaan, mutta sitäkään en nyt halunnut tehdä.
Myötätuuli nousi pikkuhiljaa neljästä kymmeneen metrisekuntiin. Nätisti keinuttanut aallokko nousi terävämmäksi, joten kun tuuli yhtäkkiä nousi jonnekin 12 m/s kovuuteen, päätin ottaa ison kokonaan alas ja purjehtia loput 11 mailia (11.0 nm [20.4 km]) pelkällä keulapurjeella. Isopurjeen laskemista varten vene pitää kääntää vastatuuleen, muuten purjetta ei saa alas. Tuuli oli sen verran navakka, että otin keulapurjeen kokonaan rullalle ennen käännöstä sivutuulen kautta vastaiseen - on se vaan kätevä tuo rullapurje! Moottori käyntiin ja autopilotti hommiin, jotta pääsisin löysäämään puomin pitkälle suojan puolelle, silla muuten meno yltyisi turhan reippaaksi sivutuuleen käännyttäessä. Sitten autopilotti pois, ruorista ensin vene sivutuuleen ja sitten vastaiseen; autopilotti taas päälle ja hipihipi isopurjeen nostin irti ja ukko mastolle vetämään purje alas. Tuuli remputti purjetta sen verran, että purje ei itsestään laskeutunut. Sitten kurssi taas kohdalleen, keulapurjetta ulos, moottori seis ja reilua kuutta solmua eteenpäin.
Saapuminen Poroholmaan vaatii tarkkuutta. Väylä on kapea, välillä erittäin kapea. Luvattu syvyys on kaksi metriä, ja kun veneen syväys on 1,85 m, ei väylältä tee mieli poiketa yhtään. Käännöksiä on vähän väliä ja ilmansuunnat ovat välillä sekaisin - kierretäänkö tuo pohjoisviitta nyt oikealta vai vasemmalta? Plotterista ei ole apua, sillä ilmeisen vanhentunut kartta ei tiedä poijuista mitään ja väyläkin kulkee plotterin kartalla välillä ihan omia polkujaan. Navakka tuuli tempoo isokokoista karttaa käsistä eikä ruorista passaa päästää irti puuskaisen tuulen takia. Yksinpurjehtimisen iloja :)
Laituri näkyy jo, mutta mitään merkintöjä vieraspaikoista ei näy kiikarillakaan. Onneksi olen tutustunut paikan nettisivuihin ennalta, siellä oli jopa luotauskartta satamasta. Niinpä tuikkaan veneen ensimmäiseen laituriin kahden purkkarin viereen. Haka napsahtaa poijun lenkkiin ensiyrittämällä, ja kun tulevan naapuriveneen kipparikin tulee laiturille nappaamaan veneen keulasta, käy kiinnittyminen näppärästi. Laituri on matala, joten kipaisen keulatikkaat hytistä, muuten veneeseen takaisin kiipeäminen on jos ei mahdotonta, niin ainakin akrobaattista ja saattaisipa jopa tarjota kesän ensimmäisen uintielämyksen.
Vieraslaituri on muuten hiljainen. Naapuri on Espoosta 32-jalkaisella moottoripurjehtijallaan tullut saksalainen, vastapäätä näkyy olevan Uudessakaupungissa jo tutuksi tullut hollantilaisen pariskunnan suunnilleen saman kokoinen purjevene. Pariskuntaa en nähnyt koko aikana, he ehtivät lähteä jakamaan matkaa ennen torstaiaamun heräämistäni.
Laituriin kiinnittyminen on Poroholmassa maksutonta, vessan, suihkun ja aamusaunan saa viiden euron päivämaksulla. Sähköä ei saa rahallakaan (kuva). Poroholma on ensisijassa karavaanareiden suosima leirintäalue. Täällä on useampi ravintola, joista pari toimii vanhoissa purjelaivoissa. Illallinen hoitui kuitenkin tällä kertaa grillikatoksella paistetuilla makkaroilla. Veneessä ei tarvinnut kauaa unta odotella, kun lämmittimen tuhina peitti lokkien yötä kohti hiipuvan huutelun.