Tietokoneiden näyttöjä, joissa näkyy kuvaa automaatiolaboratorion laitteistosta. Monitoreiden takana näkyy sama laitteisto kuin kuvissa.

timohei.net / Opintojaksot / Soveltava ohjelmointi / Python-ohjelmointi /
Muuttujat

Muuttujan käsite on ohjelmointikielestä riippumatta hyvin keskeinen. Muuttujaa voi ajatella kuppina tai laatikkona, johon talletetaan jotakin ohjelman suorituksen ajaksi uudelleen tai edelleen käytettäväksi. Muuttujaan voidaan ohjelmassa milloin tahansa tallettaa uusi arvo.

Muuttujalle annetaan arvo ns. sijoitusoperaattorin avulla. Python-kielessä sijoitusoperaattorina toimii = eli yhtäsuuruusmerkki. Joissakin muissa kielissä (esimerkiksi Siemens-logiikoiden SCL-kielessä) sijoitusoperaattori on := eli kaksoispisteen ja yhtäsuuruusmerkin yhdistelmä.

Muuttuja luodaan antamalla sille arvo. Muuttujan nimi tulee aina sijoitusoperaattorin vasemmalle puolelle ja arvo oikealle puolelle:

sailion_ylaraja = 95.0
eka_operandi = input("1. operandi")

Arvo voidaan antaa vakioarvona (ensimmäinen rivi) tai vaikkapa funktion tuloksena (toinen rivi). Muuttujan nimeksi kannattaa valita sen sisältämää arvoa kuvaava nimi; tällöin ohjelmasta tulee osittain itsedokumentoivaa.

Muuttujan nimen rajoitukset

Muuttujan nimissä voidaan käyttää

Ääkkösiä ei ole suotavaa käyttää. Muuttujan nimeksi ei voi myöskään antaa ns. varattuja sanoja eli sanoja, jotka ovat Pythonin itsensä käytössä, kuten if, else, True.

Isot ja pienet kirjaimet ovat muuttujan nimissä merkitseviä: muuttuja_x on eri muuttuja kuin muuttuja_X.

Päivitetty 28.8.2022

<<  Edellinen
(4) Ohjelman kommentointi
Sivu 5/17Seuraava >>
(6) Muuttujien tyypit
© Timo Heikkinen | timo piste heikkinen at oamk piste fi